Tanskan kuulumisia

Tämän blogin tarkoituksena on kertoa kuulumisiani vaihto-opiskeluvuoteni ajan.

Oma kuva
Nimi: Hanna
Sijainti: Turku, Finland

I am a university student from Turku. My studies include media studies, information systems, art history and stuff like that. My passion is traveling.

keskiviikkona, elokuuta 31, 2005

Kiirettä on pitänyt



Onpa jäänyt nyt pitkäksi aikaa kuulumisten kirjoittelu, mutta kun ei ole ehtinyt kotona paljoa istumaan, saati sitten kirjoittelemaan. Kielikurssin viimeiset päivät olivat viime viikolla ja aika meni viimeistä päivää varten pienimuotoista ohjelmaa valmistellessa. Iltapäivien ohjelmistoon kuului Rådhuset, luento Tanskan viikinkiajoista ja viimeisenä päivänä tietysti kurssin päättäjäisvastaanotto mahtavan tarjoilun kera. Muut päivät menivät tehokkaasti asioita hoidellessa ja biitsillä loikoillen. Kielikurssin puitteissa taas luennoitiin tanskalaisesta designista ja ylioppilaskunnasta, tietysti tanskaksi. Etenkin luento designista oli mielenkiintoinen, ylioppilaskuntajutut menivät osin hieman ohi tajunnan, sillä luennoitsija puhui todella nopeasti. Pääosin kuitenkin systeemi on sama kuin Suomessakin ja tärkein info lukukauden aloittajaismessuista, -bileistä ja konserteista meni perille.

Kaupungintalokierroksella meitä valistettiin Tanskan sosiaaliturvasta, verotuksesta ja muusta sellaisesta. Esim. opintotukea täkäläiset opiskelijat saavat 4000 kruunua kuukaudessa (n.530e), jonka päälle on vielä mahdollsita saada yleistä asumistukea, mikäli asuu oikeassa asunnossa, eikä tämmöisessä kollegium-viritelmässä (kriteeri asumistuen saamiselle taisi olla oma keittiö..!?). Opintotuesta ei myöskään mene veroa, ellei sitten ole muita tuloja sen lisäksi. Omat tulot vaikuttavat opintotuen suuruuteen myös täällä, mutta tuo on siis maksimi mitä voi saada. Lisäksi on tietysti opintolaina, kuten Suomessakin. Opintotukiaikakin on pidempi täällä kuin Suomessa. Suomen 55 tukikuukauden sijaan tanskalaiset voivat nostaa tukeaan 60 kuukauden ajan.

Keskiverto tanskalainen tienaa vuodessa n. 250.000 kruunua, eli n. 3000 euroa kuukaudessa ja minimipalkka on n. 2000 euroa kuukaudessa (toimeentulotukikin on 1500e/kk), mutta verottaja nakertaa tästä osansa varsin tehokkaasti. Tuloveroprosentti voi korkeimmillaan olla 59%!! Ja esim. lasten päiväkotipaikka maksaa 400e/kk. Ja kaikki on täällä kallista. Ruokakaupoissa etenkin saa olla tarkkana. Esimerkiksi litra maitoa voi maksaa mitä tahansa neljän ja kymmenen kruunun väliltä, jopa samassa kaupassa voi hinta vaihdella. Täällä tarjousten perässä juoksentelu todella kannattaa. Täkäläiset ruokatarjoukset tosin ovat aina sellaisia, että osta 2, 3 tai 10, niin saat halvemmalla. Välillä tarjoukset ovat todella hyviä, esim. paketti tuorejuustoa: yksittäin 15 kruunua, osta-kaksi-tarjouksella 19 kruunua.. Toisen paketin hinnaksi jäi siis vain 4 kruunua ( n. 50 centtiä)